pääsivu  foorumi  omistajatietokanta  artikkelit  linkit  chat  flipperitutka

Flipperin hankinta

Flipperin hankinta

Oletko haaveillut oman oikean flipperin hankkimisesta? Tai jopa päättänyt jo siitä? Tämä artikkeli toivoo auttavansa, kun etsit vastauksia mm. kysymyksiin millaisen flipperin voit tai sinun kannattaisi hankkia ja keneltä sellaisen voi tai tulisi hankkia.

Millaisen flipperin hankkisin?

Tätä miettiessä kannattaa muistella, miksi flipperiä on hankkimassa: miltei aina taustalla on jokin miellyttävä kokemus, jonka haluat kokea uudelleen. Oliko lapsuutesi tai nuoruutesi kantapaikassa Juuri Se Flipperi, jota kaiholla katselit tai johon kolikkosi tungit? Vai käytkö tänäkin päivänä pelaamassa yhtä tai muutamaa flibumallia niin usein, että oman hankkiminen tulisi todennäköisesti halvimmaksi? Niin tai näin, ensimmäisenä ja tärkeimpänä päätöksenteon välineenä tulisi olla se, mistä flipperistä sinä pidät, tai mistä asioista sinä flippereissä yleisesti pidät.

No, ne on oikeastaan kaikki aika hyviä.

Jos mielessä ei ole tiettyä mallia, kannattaa yrittää tutustua tarjontaan. Vaikka flipperit ovat ravintoloista ja muista julkisista tiloista huomattavasti vähentyneet kulta-aikoihin verrattuna, on niitä yhä harrastajien pelattavana. Löydät luettelon Flipperitutkasta, johon harrastajat kirjaavat kentältä löytämänsä flipperit ja arvioivat niiden pelikunnon. Pelaa paljon ja erilaisia koneita, niin alat pikku hiljaa muodostaa mielipiteitä eri mallien ja vaikkapa valmistajien välillä. Arvioinnissa oikeastaan vain flippereiden joskus heikko kunto vääristää tutkimustuloksiasi: loistavinkin flibumalli jättää huonon jälkimaun, jos se ei ole riittävän hyvässä kunnossa. Heikot mailat, puuttuva valaistus tai jatkuvasti jumiutuvat pallot antavat varmasti väärän kuvan, joten jätä heikkolaatuiset flipperit rauhaan. Tai oikeastaan, jätä sijoituspaikan pitäjälle vaikkapa lyhyt asiallinen palaute flipperin vioista, niin todennäköisyys flipperin korjauksesta kasvaa.

Flipperin peluu sijoituspaikalla eroaa toki hieman kotona pelaamisesta. Sen vaikeustaso on voitu säätää liian helpoksi tai vaikeaksi, ja joudut maksamaan huonostikin menneestä pelistä. Jos aiot hankkia vain yhden flipperin kotiisi, tulisi sen olla riittävän haastava, jotta se pitää mielenkiintosi yllä. Jos uskot aloittavasi kokoelmaa, voi säännöiltään hieman yksinkertaisempikin olla juuri se sopivin valinta. Sama pätee, jos flipperisi käyttäjäkunta koostuu useista satunnaisista pelaajista eikä yhdestä-kahdesta flipperivelhosta tai sellaiseksi aikovasta. Yhdelle flipperi on retro 60-lukulainen kellopelin kilkattaja, toiselle musiikilla, puheella ja pistematriisinäytöllä varustettu moderni tietokone.

Yleistuntumaan voit myös tutustua Visual Pinball -nimisellä tietokoneohjelmalla. Se on flipperisimulaattori, johon harrastajat ovat piirtäneet pelikenttiä - monet olemassaolevien 'oikeiden' flipperien pelikenttiä. Jutun paras juju on kuitenkin siinä, että simulaattori osaa käyttää samoja ROM-tiedostoja, joita oikea esikuvansakin. Tämän ansiosta peli reagoi kuulaan tismalleen samalla tavalla ja näyttää samat asiat pelin näytöllä kuin reaalimaailman vastineensakin. Jopa kolikot tulee syöttää ennen kuin pelin pääsee aloittamaan. Visual Pinball- ja VPinMAME-ohjelmista on oma artikkelinsa tulossa, joten ei niistä tässä enempää.

Netissä luki, että Medieval Madness on paras

Niin luki. Eikä se tai muutama muu listojen kärkipäässä oleva flipperi huono valinta varmasti olekaan, mutta ehkä olet esimerkiksi autoa, tietokonetta tai kännykkää hankkiessasi muodostanut myös oman mielipiteesi, etkä ostanut sitä myydyintä tai suosituinta mallia. Makuja on monenlaisia, ja ellet ole varma, että makusi juuri flippereiden osalta noudattaa enemmistön mielipidettä, kannattaa jokaista flipperiä pelata ensin itse. Jos Twilight Zone on muiden mielestä huippu, mutta itseäsi se ei sytytä, harkitse. Jos taas tykkäät vaikkapa Popeye:sta tai Waterworldista, mutta flipperiharrastajien keskuudessa ne lytätään, älä vielä hylkää ajatusta.

Älä anna muiden tehdä päätöstä puolestasi. Se ei tarkoita, ettetkö voisi kuunnella muiden mielipiteitä, mutta pidä päätösvalta itselläsi.

Tämän minä haluan. Mistä sen saan?

Flipperi valmistuu flipperitehtaassa, josta se kulkee jakelijalle (distributor) ja sieltä operaattorille (operator), joka laittaa laitteen kentälle ansaitsemaan. Varakas harrastaja saattaa ostaa upouuden flipperin tehtaan paketissa jakelijalta, mutta useimmiten flipperi on operaattorilla vuosia ansaitsemassa, kunnes se ei enää tuo riittävästi rahaa omistajalleen, tai menee sellaiseen kuntoon, että sen kunnostaminen maksaa liikaa. Tai sitten operaattori luopuu flippereiden operoinnista tai jopa koko liiketoiminnasta. Tämän jälkeen operaattori yleensä suostuu myymään flipperin harrastajalle. Eniten flippereitä kuitenkin liikkuu yksityisten harrastajien välillä.

Jakelija

Tätä kirjoittaessani ainoa uusia flippereitä säännöllisesti valmistava yritys on Stern Pinball. Sen ainoa jakelija Suomessa on Pelika, joka huhujen mukaan ainakin loppuvuonna 2003 pyysi 5000 euroa + ALV tuolloin upouudesta Lord of the Rings -flipperistä. Vertailun vuoksi hinta Amerikassa oli tuolloin noin $3800 ja Englannissa noin £3500. Norjalainen distribuuttori Parts4Pinballs myy uusia Stern-flippereitä tätä kirjoittaessani hintaan 3750e, joten kannattaa ainakin tutkia, mistä pelin saa rahteineen edullisimmin.

Operaattori

Jotain suomalaisia operaattoreita on lueteltu tässä artikkelissa. Muiden operaattoreiden yhteystietoja voit etsiä vaikkapa Keltaisilta sivuilta tai muista hakemistoista. Operaattorin nimi tulee myös olla mainittuna operoinnissa olevan flipperin yhteydessä, yleensä ohjekortissa, joten paikallisia operaattoreita voi etsiä myös tällä tavoin.

Operaattorin kannalta väliä on ainoastaan sillä, että flipperi tuottaa rahaa. Naarmut kabinetissa tai pelikentässä eivät haittaa, ja pelin sisältäkin voi löytää eksoottisiakin purkkavirityksiä, kun huoltomiehellä ei ole ollut juuri oikeanlaista varaosaa matkassa. Operaattorilta voi toki hyvin ostaa flipperin, mutta silmät kannattaa pitää auki.

Harrastaja

Käytetty on aina käytetty, mutta kunnoltaan parhaan flipperin saa omistautuneelta ja osaavalta harrastajalta. Toisaalta taas välinpitämättömältä ja/tai tumpelolta harrastajalta voi saada pommin, jonka korjaus ei välttämättä onnistukaan helpolla eikä halvalla. Juttelemalla myyjän kanssa, koepelaamalla ja tutkimalla flipperiä yleensä selviää, kumpaa ääripäätä myyjä on lähempänä. Omistautunut harrastaja toki myös tuntee flipperinsä arvon, välinpitämätön taas voi luopua omastaan huokeammalla, koska ei ole siihen samalla tavoin kiintynyt.

Harrastajat ovat heterogeeninen joukko ja arvostavat eri asioita. Yhdelle voi pelin visuaalinen puoli kuten kabinetin ja pelikentän virheettömyys ja pelin muoviosien ehjyys merkitä paljon, toiselle on tärkeää vain se, että pelin mekanismit toimivat moitteetta.

Harrastajien myymiä flippereitä löydät esimerkiksi flipperit.netin foorumilta, Keltaisesta Pörssistä ja Huuto.netistä.

Mitä käytetystä flipperistä kannattaa selvittää?

Ensin kannattaa katsoa ulkoasu silmämääräisesti. Useimmiten flipperin kabinetissa on kuljetuksista tulleita naarmuja ja kolhuja, joten jos arvostat moitteetonta ulkoasua, yritä arvioida naarmujen lukumäärää ja näkyvyyttä. Jos pelikentässä on selkeitä kulumia (jopa maalipintaan asti), vaikuttaa tämä ulkoasun lisäksi myös pelattavuuteen ja korjaaminenkin on kabinettia työläämpää, sillä pelikenttässä on usein päällyste. Likainen pelikenttä kielii siitä, että omistaja ei ole pitänyt kovin tarkkaa huolta koneestaa. Toisaalta lika voi parhaassa tapauksessa suojatakin pelikenttää, ja lian saa miltei aina lähtemään. Myös kabinetin sisälle ja takaboksiin kannattaa vilkaista. Mustuneet/palaneet kohdat tai epäilyttävän näköiset juotoksen jäljet piirilevyillä eivät tiedä hyvää, ei myöskään ympäri takaboksia vuotaneet paristot. Rautanaula lasisulakkeen paikalla olisi jo vaarallista flipperille, jopa omistajalleen. Ja niin edelleen.

Omistajalta kannattaa samalla kysyä laitteen historiasta kuten edellisistä omistajista, mutta ennen kaikkea myyjän itsensä tekemistä toimenpiteistä. Jos käyttäjä ei ole joutunut tekemään mitään, se voi tarkoittaa joko luotettavaa flipperiä tai omistajaa, joka ei osaa tai välitä pitää huolta koneestaan. Jos korjausoperaatioita on tehty paljon, se voi tarkoittaa joko epäluotettavaa flipperiä tai yli-innokasta omistajaa. Tai jotain näiden väliltä. Käytä ihmistuntemustasi ja arvioi itse.

Mikropiiriohjattujen eli noin 70-luvun lopun ja sitä uudempien flippereiden diagnostiikkaohjelma kertoo paljon flipperin toiminnasta. Tee kotiläksysi ja yritä tutustua flipperin manuaaliin etukäteen, jotta osaat ajaa diagnostiikan ja tulkita sitä. Manuaalin löydät usein Internet Pinball Databasesta ja diagnostiikkaa voit harjoitella etukäteen VPinMame-sovelluksella, josta edellä mainitsinkin. Suunnittelen kirjoittavani oman artikkelinsa flippereiden diagnostiikasta.

Ennen kaikkea kannattaa koepelata flipperiä. Ota vaikkapa kaksinpeli myyjän kanssa, sillä pelatessaan ja katsoessaan eri asioihin kiinnittää eri lailla huomiota.

copyright