<< Takaisin sisällysluetteloon

Kuva 1: Take Five on ns. cocktail-flipperi
Olin matkalla USA:ssa, kun sain yöllä viestin vastaajaani. Työkaverini kertoi, että entisen toimipaikkamme entinen siivooja oli löytänyt erään liikekiinteistön pannuhuoneesta flipperin, jota uhkaisi roskalava, ellei ottajaa löydy. Hän oli muistanut, että minulla oli Star Trek 25th Anniversary työpaikalla, joten hän pyysi välittämään viestin minulle.
Kotimaahan palattuani soitin miehelle kysyäkseni lisätietoja. Hän kertoi kyseessä olevan 6- tai 8-kulmaisen, takaboksittoman flipperin, jollaista hän ei ole viihdepelioperaattorilla aiemmin työskennelleenäkään ennen nähnyt. Nimeä hän ei muistanut, mutta muisteli hämärästi teeman liittyneen jotenkin baarimeininkiin. Flipperit.netin foorumilla oli ollut juuri puhetta tällaisista flibuista, ja mielenkiintoni oli kieltämättä herännyt.
Sovimme tapaamisen, jonne otin kaverin ja pakettiauton mukaan. Flipperi osoittautui Allied Leisure -valmistajan Take Fiveksi vuodelta 1978, ja näytti sen verran hienolta, että se päätti lähteä päivän päätteeksi kyytiimme. Siitäkin huolimatta, että ulkoasu oli hieman nuhjuinen ja avaimet puuttuivat. Kuskasimme pelin varastooni odottamaan tarkempaa tutkiskelua, muutaman digikuvan sentään ehdin ottaa.
Flipperin mukana ei tullut avaimia, mutta kolikko-ovi oli kuitenkin auki. Sisällä ei näkynyt mitään hälyttävää, joten kytkin virrat flipperiin. Pelikentän valot syttyivät palamaan ja pistenäytöt näyttivät 00000:aa pistettä.

Kuva 2: Suurin osa valoista oli ainakin toiminnassa.
Kolikko-oveen lisätty punainen nappula lisäsi credit-näytön numeroa yhdellä. Peli siis oli Raha-automaattiyhdistyksen laatoista huolimatta ollut vapaapelillä, sillä rahalukkoa pelissä ei ollut. Start-napin painaminen nosti välittömästi molemmat mailat pystyasentoon, joten mahdollisen kelan palamisen vuoksi sammutin virrat laitteesta.
Pelikentän lasi olisi seuraavaksi saatava irti. Pelin molemmissa päissä, yläosan alareunassa, oli kuitenkin Abloyn lukoilla varustetut luukut, ja tietysti kiinni. Näiden poraaminen olisikin työläämpää kuin normaalien halpislukkojen. Toivoin, että voisin ylettyä kolikkoluukun oven kautta kädellä lukon salpaan ja avata sen. Taskulampun valossa koneen rakoihin tiirailu kuitenkin paljasti, että salvat ovat jo auki. Pelikentän lasi lähtikin näin irti nostamalla suoraan ylöspäin. Uudempien flippereiden tuntemuksen sekä Allied Leisuresin Star Shooter -flibun manuaalin perusteella olin koko ajan luullut sen liikkuvan sivusuunnassa. Toinen yllätys oli, että vaikka pelikenttä taittui pystyyn kuten modernimmat flipperit, sai sen helposti irti saranatapeiltaan. Itse asiassa koko pelikentän saa irroitettua, kunhan ensin irroittaa kolme (3) CPU-kortille johtavaa piuhaa.

Kuva 3: Kurkistus pelikentän alle
Syy mailojen ponnahtamiseen löytyikin heti. Flipperinappien kytkimet olivat taittuneet asentoon, jossa ne olivat koko ajan päällä. Pienellä taivuttelulla sain ne paremman näköiseen asentoon. Pelikentän pohjalta löytyi kolme metallisauvaa, joissa on muovipää. Nämä osoittautuivat keltaisten drop target -taulujen plungereiksi, jotka kelan sisällä liikkuvat. Muovinen (oikeastaan nyloninen) kiinnityskohta oli kaikista murtunut, ja tarvitsen jostain vielä kokonaisen plungerin, sillä drop targeteja on neljä.

Kuva 4: Rikkinäinen plungerin kiinnityskohta. Mistähän näitä saisi?
Kytkin uudelleen virrat koneeseen, lisäsin pari creditiä punaisesta nappulasta ja painoin startia. Mailat pysyivät nyt paikoillaan, joten korjaukseni oli tuottanut tulosta. Samalla selvisi, että pelin kuulat ovat hukassa. Naputtelin varovasti kuitenkin targeteja ja taskulampun päällä jopa slingshoteja ja bumpereita - mikään ei reagoinut mitenkään. Ehdin jo ajatella, ettei pelissä ole mitään ehjää, kunnes muistin lukeneeni, että pelin shooter lanella on kytkin, jonka aktivoimista ennen peli pysyy mykkänä. Näpäytin sitä varovasti, ja olin lentää pelästyksestä persiilleni, kun peli päästi iloisen kilkattavan äänen. Tämän jälkeen kaikki äsken kokeilemani osat toimivat niin ikään, kilkattaen ksylofonillaan ja lisäten pistenäyttöön pisteitä.
Flipperin pelikenttä oli melko pinttyneen mustan lian peitossa. Ihmekös tuo, jos sen viimeisin sijoituspaikka oli ollut pannuhuone. Luin jostain, että puhdistuksessa tulisi välttää vettä ja alkoholia, sillä tässä pelikenttä on maalattu ilmeisesti suoraan vanerille. Suositeltavaa olisi käyttää nestemäistä autovahaa. Flipperivahaukseen minulta toki löytyikin Korrek Teflox:ia, eli teflonvahaa. Tämä varmaankin eroaa 70-luvun lopun autovahoista, mutta päätin kokeilla sitä kuitenkin. Ja kyllähän peli kieltämättä puhdistuikin, vaikka ei nyt ihan uudenveroiseksi sentään.
Onneksi varaosistani löytyi muutama ylimääräinen flipperikuula, joten pääsin kokeilemaan muutaman kaverin kanssa vihdoin ensimmäisiä pelejä. Pelin shooterista puuttui kunnollinen jousi, joten sitä joutui hieman voimalla tuuppaamaan. Mailoista toisen tuntuma oli suorastaan hyvä, toisen hieman heikko, mutta uskon selviäväni siitä pienellä säätämisellä. Droptargetit pysyivät edellä selitetystä johtuen alhaalla, mutta muuten pelikentällä enempi vähempi kaikki tuntui toimivan kuten pitääkin.

Kuva 5: Toinen kuula tarvitaan roll tiltiin: jos peliä kallistaa, vierii pallo kytkimeen, joka viestittää CPU:lle tiltistä
Tässä flipperissä on neljä drop targetia, joista jokainen toimii itsenäisesti. Nämä kaikki olivat kuitenkin toimimattomia, ja pelikentän alapuolta tarkasteltaessa selvisi, että ns. plungeri, joka liikkuu kelan sisällä koneen niin määrätessä ja siten nostaa taulun pystyyn, oli murtunut kiinnityskohdastaan ja pudonnut kabinetin pohjalle. Pohjalta löytyikin kolme murtunutta, yhden kohtalo jäi epäselväksi. Etsin ja kyselin netissä varaosia, mutta niitä ei löytynyt. Ystäväni lupautui kuitenkin yrittämään osien sorvausta erittäin paljon isommille esineille tarkoitetuilla välineillään. Ensimmäinen työversio oli paksunnettu, jotta osa ei murtuisi samasta kohtaa uudelleen. Ainoa vika oli, ettei se enää mahtunut liikkumaan kokonaan kelan sisällä :).

Kuva 6: Liian paksuksi vahvistettu nylon-osa ei mahdu liikkumaan kelan sisällä.
Toinen yritys tuottikin sitten oikeanlaiset plungerit (tai oikeastaan niiden nyloniset/muoviset jatkokappaleet), jotka asensin flibuun. Kaksi neljästä drop targetista toimiikin nyt ongelmitta. Kolmannen osalta täytyy tarkistaa vielä johdotukset ja muut, liekö piuha irti jostain? Neljännestä puuttui alun perinkin kytkin, jonka drop target aktivoi pudotessaan ja tällöin kone osaa palkita pelaajan pisteillä. Mikäli sopivaa varaosaa ei löydy, saa toinen slingshot pärjätä yhdellä kytkimellä.